TERVETULOA tutustumaan
ajatuksiini ja arvoihini

Olen Perussuomalaisten Kuntavaaliehdokas 2021
Jaana Ristimäki-Anttila,
numeroni on 50.

"Sitoudutaan yhdessä vastuullisuuteen"

Olen tavallinen, rehellinen ja suora suomalainen nainen. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, työ, koti, luonto ja kotimaa. Tahdon kunnioittaa ja kantaa vastuuni luonnosta ja yhteisöstämme. Vapaa-aikana luen kirjoja, maalaan, opiskelen ja harrastan liikuntaa sekä kesäisin mökkeilen.

Minulla on monipuolinen työkokemus erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Olen myös toiminut kouluttajana. Nykyään toimin yrittäjänä omassa yrityksessäni, jossa toiminnan sisältönä on yrityksille räätälöidyt yritysvastuustrategiat, joiden kautta vastuullisuudesta tehdään tolkullinen osa yrityksen liiketoimintaa ja työrutiineja. Tätä kautta myös yhteiskuntavastuu asiat ovat nousseet tärkeäksi osaksi kuntaan liittyvissä tavoitteissani.

Olen aktiivinen ja monessa mukana. Opiskelu kuuluu jokaiseen päivääni, koska vierivä kivihän ei sammaloidu. Lapset ovat jo lentäneet pesästä, mutta elämää värittävät kolme koiraamme. Ne ovat perheenjäseniä, joista huolehtiminen kuuluu jokaiseen päivään. Haluan olla mukana ajamassa kaikkien kuntalaisten asioita sekä vaikuttamassa siihen, että meidän ihmisten vastuullisuus toteutuu myös eläimiä ja luontoa kohtaan.

Henkilönä olen suora ja rehellinen, pyrin ajattelemaan kokonaisvaltaisesti ja analyyttisesti, mutta pystyn toimimaan myös impulsiivisesti. Tahdon kuntavaikuttajana tuoda lisää vastuullisuusajattelua ja monipuolista luovuutta kuntamme toimintoihin ja kehittämiseen.

Pirkkala on hyvä itsenäinen kunta asua eikä siitä saa tehdä ratikkasuunnitelman varjolla uutta täyteen rakennettua Tampereen lähiötä.

Pirkkalan kouluihin tulen ajamaan nuorille annettavaa kunnollista uraohjausta, jonka avulla nuoret ymmärtävät omat vahvuutensa ja kiinnostuksensa kohteet osaten siten paremmin valita koulutuspolkunsa oikein.

KUNTA, JOSSA EI KIUSTATA

Kunnassa tehtävä laaja-alainen ohjelma, jolla kiusaaminen päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, yhdistyksissä, pihoilla ja netissä lopetetaan. Kaikkien kuntalaisten tulee sitoutua toimenpiteisiin.

KUNTA, JOSSA RAHA RIITTÄÄ

Kunnan talouden ja toiminnan tulee olla tasapainossa. Raha tulee verovaroista, joten työllistäminen ja yrittäjyyden tukeminen on tärkeää. Veroja ei saa enää nostaa, joten tarvitaan lisäksi kulukuria.

KUNTA LUONNON KESKELLÄ

Kunnan kaavoituksen tulee olla vastuullista ihmisiä ja luontoa kunnioittavaa. Kuntalaisten kanssa tehtävä yhteistyö ympäristön kehittämisessä mahdollistaa parhaat ratkaisut. Luonto on lähioikeus.