Olen Jaana Ristimäki-Anttila, asun Pirkanmaalla hyvien palvelujen Pirkkalassa. Olen koulutukseltani tietotekniikkainsinööri ja ammattiaineiden opettaja. Minulla on monipuolinen työura ja paljon kokemusta, jota olen kerännyt suurissa suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä eri tekniikan aloilta. Pääasiallisesti olen toiminut asiantuntijatehtävissä, mutta myös esimiestehtävissä. Olen asunut muutamaan otteeseen ulkomailla, Kanadassa ja UK:ssa. Ennen yrittäjäksi siirtymistä opetin aikuiskoulutuskeskuksessa tuotekehittäjiä. Tällä hetkellä toimin yksityisyrittäjänä tuotteiden, palvelujen ja toiminnan kehittäjänä yrityksessäni nimeltään Moonrex Oy. Toimin myös keksijöiden auttamiseen ja kannustamiseen tarkoitetussa Osuuskunta Trekeksissä ja sen hallituksessa sekä taloudenhoitajana.
Harrastuksia on ollut paljon, joista taiteen tekeminen on hyväksi sielulle ja kirjallisuuden lukeminen mielikuvitukselle ja tiedon löytämiselle. Pyrin harrastamaan liikuntaa aina kun voin ja mieluiten liikun luonnossa pitkiä kävelylenkkejä koirien kanssa tehden. Olen nykyään kesäisin mökkihöperö eli hiljaisuudessa järven rannalla mieli ja sydän lepää. Järjestö- ja luottamustehtävät vievät paljon aikaani, koska haluan olla mukana vaikuttamassa. Olen mukana myös paikallisen yrittäjäjärjestön, Pirkkalan Yrittäjät, hallituksessa sihteerinä ja täten päässyt sisälle yrittäjyyden saloihin monien "duunarivuosien" jälkeen.
Politiikassa olen ollut mukana vajaat 10 vuotta. Tuohon aikaan mahtuu paljon erilaisia poliittisia pestejä Perussuomalaisissa sekä Pirkkalan kunnan kuntapolitiikassa. Olen ollut myös ehdolla useissa vaaleissa ja eduskuntavaaliehdokkaanakin olen nyt jo toista kertaa. Tällä hetkellä toimin Pirkkalan Perussuomalaisten sihteerinä, Pirkanmaan Perussuomalaisten tiedottajana ja vaikutan Pirkkalan kunnan hyvinvointilautakunnassa, elämänlaadun valiokunnassa sekä varavaltuutettuna.
Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi jo aikuista lasta sekä neljä koira. Yksi koiristani on nyt erittäin sairas ja vain ihme voi hänet pelastaa, mutta loppuun asti taistellaan. Olen erittäin eläinrakas, viihdyn ja arvostan puhdasta luontoamme. Elämä kaikissa muodoissaan on minun mielestäni tärkeintä ja sen moninaisuuden säilyttämiseksi tehtävä toiminta vaatii paljon ponnistuksia. Ihminen itsessään on arvokas vauvasta vaariin, joten kaikista tulee huolehtia.
Olen toki huolestunut koko maailman tilasta ja tilanteesta, mutta vaikka sisälläni asuukin pieni idealisti, niin on tosiasia, että yksi ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa. Pienin teoin, aktiivisena toimijana, yhdessä toisten ihmisten kanssa, voimme kuitenkin aloitta maailman pelastamisen huolehtimalla siitä, että oman maamme ja sen asukkaiden elämässä asiat ovat hyvin. Arvostan elämää koko luonnon monimuotoisuudessaan eli ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvointia. Kaikki projektit tulee toteuttaa pienissä palasissa ja mielestäni meidän suomalaisten pieni palanen on nimeltään Suomi.
